Liian useat päivät nykyelämässäni alkavat näin.
Herään kuudelta soittavaan herätyskelloon kahden tunnin unien jälkeen, sammutan kellon, totean että "eiih" ja menen takaisin nukkumaan. Nukun jonnekin yhteentoista, kuten nyt, ja huomaan unohtaneeni jotain elintärkeää.
Tällä kertaa vuokranmaksun. Siispä, kaupunkiin käy tieni hoitamaan asioita.

Mitähän muuta olisin unohtanut... Voisin tietty samalla käydä kaupassa ostamassa sitruunoita ja jotain muuta hapokasta. Kuten pari lamppua.

Olen melkein alkanut pitää kämpillä nukkumisesta, mutta vain aamuisin. Se ei ole kovin hyväksi. Yöllä nukkuminen tuntuu äärettömän pelottavalta ajatukselta, kun ei enää näe mielensä juoksua pitkin seiniä. Pitäisi kai hankkia unilamppu. Enkä tajua kuka urpo on laittanut cd-soittimen näyttövalon siniseksi.
Nytkin nautin olostani semiheränneenä, pää täynnä märkää hiusta suihkun jäljiltä.

Kahvi tästä enää puuttuisi, mutta toisaalta ei tee edes mieli. Tuntuisi jonkinlaiselta repimiseltä se juuri nyt.

Ehkä tänään näkisin selkeämmin, toiset kameran linssin kautta, minä hymyjen.